Kaksi uutta pohjoismaista kaupunkia Guide Michelin Nordic Cities -oppaassa

a3a855c29ceee1fa_800x800ar

Uuden Guide Michelin Nordic Cities 2015 -oppaan ensimmäisessä painoksessa on kaksi uutta kaupunkia: Malmö Ruotsista ja Aarhus Tanskasta. Lisäksi kaksi uutta pohjoismaista ravintolaa saa kaksi tähteä. Helsingin tähtiravintolat ovat samat kuin Guide Michelin Main Cities of Europe 2014 -oppaassa.

Oppaaseen uusina kaupunkeina tulleisiin Malmöön ja Aarhusiin molempiin annetaan kolmelle ravintolalle yksi tähti. Tukholmassa Oaxen Krog saa toisen tähtensä, samoin kuin a|o|c Kööpenhaminassa. Ensimmäistä kertaa on sekä Tukholmalla että Kööpenhaminalla nyt kolme kahden Michelin-tähden ravintolaa.

– Olemme oikein iloisia, että voimme tässä uudessa Pohjoismaihin keskittyvässä oppaassamme tarjota lukijoillemme ravintolasuosituksia myös Aarhusissa ja Malmössä. Skandinaavisen keittiön uusi aalto on todella entistäkin korkeammalla tasolla. Aarhus on elämää sykkivä kaupunki, jonka gastronomia on monipuolista, ja Malmö taas sijaitsee viljavan Skånen kynnyksellä, mistä tulee ensiluokkaisia raaka-aineita keittiöihin, sanoo Guide Michelin Nordic Cities 2015 -oppaan päätoimittaja Rebecca Burr .

Uudessa Guide Michelin Nordic Cities 2015 -oppaassa Suomi saa viidelle helsinkiläisravintolalle kullekin yhden tähden.

Suomalaiset tähtiravintolat Guide Michelin Nordic Cities 2015
1 tähti Helsingissä: Ask, Chef & Sommelier, Demo, Luomo* ja Olo

Bib Gourmand -ravintolat Suomessa
Viisi helsinkiläisravintolaa saa Bib Gourmand -symbolin. Bib Gourmand merkitsee ravintolaa, jossa saa erinomaista ruokaa kohtuulliseen hintaan.
Bib Gourmand Helsingissä: Boulevard Social, Emo, Farang, Gaijin ja Pure Bistro*

366 hotellia ja ravintolaa seitsemässä kaupungissa neljässä maassa
Michelinin pohjoismainen opas on tarkoitettu kaikenlaisille matkailijoille, niin liikematkaajille kuin lomaileville turisteille. Oppaan valikoima sisältää tyyliltään ja hintatasoltaan eri kategorioihin kuuluvia hotelleita ja ravintoloita – rennoista bistroista fine dining -ravintoloihin ja loistohotelleihin.

Guide Michelin Nordic Cities 2015 sisältää yhteensä 125 hotellia ja 241 ravintolaa. Ravintoloista 30:llä on Bib Gourmand -symboli, 7 ravintolalla kaksi tähteä ja 38 ravintolalla yksi tähti.

Guide Michelin Nordic Cities -oppaan ravintolasuositukset ovat nyt myös ladattavissa ilmaisena sovelluksena iPhoneen ja Android-puhelimiin.

Guide Michelin Main Cities of Europe 2015 -opas julkistetaan 10. maaliskuuta 2015. Pohjoismaiden osalta sen sisältö on sama kuin nyt julkistetussa pohjoismaisessa oppaassa.

_______________________

*Oppaan painossa ollessa saimme tiedon, että ravintolat Luomo ja Pure Bistro ovat toistaiseksi sulkeneet ovensa.

Muut pohjoismaiset ravintolat uudessa Guide Michelin Nordic Cities 2015 -oppaassa

RUOTSI

2 tähteä Tukholmassa : Frantzén, Mathias Dahlgren-Matsalen, ja Oaxen Krog (uusi).
1 tähti Tukholmassa : Ekstedt, Esperanto, Gastrologik, Mathias Dahlgren-Matbaren, Operakällaren ja Volt (uusi).
1 tähti Göteborgissa : Thörnströms Kök, 28+, Sjömagasinet, Bhoga, Koka (uusi) ja SK Mat & Människor (uusi).
1 tähti Malmössä (uusi kaupunki): Ambiance à Vindåkra (uusi), Bloom in the Park (uusi) ja Vollmers (uusi).
Bib Gourmand Tukholmassa : Brasserie Bobonne, Den Gyldene Freden, EAT, Oaxen Slip, Proviant, Rolfs Kök, Ulla Winbladh ja Lilla Ego (uusi).
Bib Gourmand Göteborgissa : Familjen.
Bib Gourmand Malmössä (uusi kaupunki): Bastard (uusi) ja Sture (uusi).

TANSKA

2 tähteä Kööpenhaminassa : Noma, Geranium ja a|o|c (uusi).
1 tähti Kööpenhaminassa : Clou, Den Røde Cottage, Era Ora, formel B, Grønbech and Churchill, Kadeau, Kiin Kiin, Kokkeriet, Marchal, Relæ, Søllerød Kro ja Studio at the Standard.
1 tähti Aarhusissa (uusi kaupunki): Frederikshøj (uusi), Gastromé (uusi) ja Substans (uusi).
Bib Gourmand Kööpenhaminassa : L’Altro, Bror, Enomania, Famo, Frederiks Have, Kødbyens Fiskebar, Marv & Ben, Mêlée, Pluto ja Rebel.
Bib Gourmand Aarhusissa (uusi kaupunki): Hærværk (uusi) ja Pondus (uusi).

NORJA

2 tähteä Oslossa: Maaemo.
1 tähti Oslossa: Statholdergaarden, Ylajali ja Fauna.
Bib Gourmand Oslossa: Restauranteik ja Oro Bar & Grill.

Internet-sivuiltamme saat tarkempaa tietoa Michelin-oppaista:
www.michelin.fi/tietoja-meista/guide-michelin