Bulevardille avataan uusi samppanja- ja viinibaari – BLVD26

blvd26-logo-sin

Luvassa on kuplivaa kuohujuomaa, maistuvia palanpainikkeita sekä tyylikästä tunnelmaa, kun Restel avaa marraskuussa ainutlaatuisen samppanja- ja viinibaarin Helsinkiin. Parahiksi pikkujoulukaudelle valmistuva BLVD26 sijaitsee Bulevardilla, Punavuoren design-kaupunginosassa.

Trendikäs ja intiimi BLVD26 on sekoitus bistroa, baaria ja loungea. Ravintolan tila- ja sisustussuunnittelusta vastaa Jaana Ekman Visionary Design Partnersilta. Inspiraatiota ravintolan ilmeeseen ja värimaailmaan on haettu sekä viineistä että ravintolan naapurustosta.

BLVD26 sijaitsee nimensä mukaisesti Bulevardi 26:ssa. ”Uskon, että Punavuoresta löytyy kysyntää tunnelmalliselle juoma- ja seurusteluravintolalle, jonka laadukas viinivalikoima on vertaansa vailla”, sanoo Restel Ravintoloiden ketjujohtaja Jan-Erik Lagerström. ”Alueella asuvien ja liikkuvien kaupunkilaisten lisäksi tavoittelemme asiakkaiksemme esimerkiksi viereisen Hotel Indigon vieraita sekä alueen yrittäjiä ja työntekijöitä”, hän jatkaa.

Laadukkaita erikoisviinejä myös maisteluannoksina

Laatutietoisille nautiskelijoille suunnatun samppanja- ja viinibaarin valikoima koostuu tarkkaan valituista ja laadukkaista erikoisviineistä. Kärkituotteina toimivat kohtuuhintaiset samppanjat, viinit ja kuohuviinit, mutta tarjolla on myös hinnakkaampia premium-tuotteita. Lisäksi valikoimaan kuuluu myös harvinaisempia pientuottajien viinejä, luomuviinejä unohtamatta.

”Myymme viinejä sekä laseittain että kolmen viinin maistelumenuina. Tarjolla on myös perinteistä pienempiä annoskokoja. Pienimmillään 2 cl viinilasillinen tuo kalliimmatkin laatuviinit kaikkien saataville”, kertoo Restelin juomatuoteryhmäpäällikkö Slava Arion.

Vaihtuvan viinivalikoiman lisäksi BLVD26:ssa tarjoillaan muun muassa erikoisoluita ja palanpainikkeeksi kevyitä, tapastyylisiä buleteja. Lisäksi saatavilla on erikoiskahveja ja tilauksesta valmistettavia mehuja, joita voi ostaa myös mukaan.

BLVD26:ssa panostetaan henkilökohtaiseen palveluun

Laadukkaan valikoiman ohella BLVD26:ssa panostetaan henkilökohtaiseen ja asiantuntevaan palveluun. ”Henkilökunta tulee olemaan suuressa roolissa ravintolan ilmapiirin luomisessa”, Lagerström sanoo.

Tulevaisuudessa ravintolassa tullaan järjestämään myös erilaisia tapahtumailtoja vaihtuvien life style -teemojen, kuten korujen, kellojen, laukkujen ja kenkien ympärille. Unohtamatta tietenkään viinejä!

BLVD26

Samppanja- ja viinibaari BLVD26 sijaitsee Helsingissä, Bulevardi 26:ssa. Tunnelmallisen juoma- ja seurusteluravintolan valikoima koostuu tarkkaan valituista ja laadukkaista erikoisviineistä, joita myydään sekä laseittain että kolmen viinin maistelumenuina. Vaihtuvan viinivalikoiman lisäksi BLVD26:ssa tarjoillaan mm. erikoisoluita ja -kahveja, tilauksesta valmistettavia mehuja sekä palanpainikkeeksi tapastyylisiä buleteja.www.blvd26.fi