Samuli Wirgentius ja Riku Stenros. Kuva: Johannes Romppanen
Ravintola SicaPellen omistajat Samuli Wirgentius ja Riku Stenros avaavat 22. huhtikuuta Porvoon vanhaan kaupunkiin ravintola Meat Districtin. Italialaisen ruuanlaiton käsityöperinnettä kunnioittava ravintola sijaitsee samassa museosuojellussa puutalokiinteistössä, johon kaksikko avasi maaliskuussa artesaanikahvila Café Postresin.
Meat Districtin filosofiana on alusta asti itse tehty ruoka. Liha tulee aina orgaanisilta tiloilta ja riiputetaan itse paikan päällä. Ravintolan erikoisuutena ovat kylmät leikkeleet, joista esimerkiksi salami on täysin itse tehtyä. Lihan rinnalla kulkevat orgaanisesti tuotetut juustot ja kasvikset. Talon oma mozzarella luvataan tarjoilla aina korkeintaan kaksi tuntia valmistamisesta. Myös viinivalikoima on tarkkaan harkittu.
– Uskomme, että asiakkaat ovat valmiita marmoroituvalle, maukkaalle lihalle. Mozzarellamme on varmasti tuoreinta mahdollista, mitä Suomessa saa. Viineissä panostamme eurooppalaisiin viineihin, erityisesti alkuviineihin eli luomuviinejäkin puhtaampiin viineihin, kertoo keittiötoimenjohtaja Samuli Wirgentius .
Meat Districtissä voi nauttia esimerkiksi laardoon käärittyä porkkanaa tai skandinaavista rotukarjatuotantoa esittelevän tastingmenun. Ruokalistan kuninkaallinen on neljäntoista ruokalajin MD all in , jota Riku Stenros kuvailee ”sosiaalisen syömisen turnaukseksi”.
– Meat Districtiin tullaan syömään rennolla otteella ja hauskaa pitäen. Tärkeintä ei ole hienostella annosten esillepanossa, vaan tarjota puhdasta ruokaa uudella tavalla. Vanhan puutalon tunnelma yhdistettynä huippulaadukkaaseen ruokaan tarjoaa poikkeuksellisen ravintolaelämyksen, sanoo Stenros.
Ruoka valmistetaan avokeittiössä, josta löytyy myös 500 asteeseen puilla lämmitettävä aito napolilainen uuni. Yhtä tilaa hyödyntävässä ravintolassa ole ainuttakaan tiskiä asiakkaan ja henkilökunnan välillä.
– Edes baarissamme ei ole baaritiskiä. Haluamme, että asiakkaat ja henkilökunta kohtaavat aidosti toisensa, kertoo Stenros.
Meat Districtin keittiömestarina toimii Peter Elfving ja hänen oikeana kätenään Juuso Tuomola. Sommelierina toimii Lauri Vainio. Ravintolassa on 60 asiakaspaikkaa, joista 20 pidetään aina vapaana varauksista, jotta ravintolaan pääsee myös ilman pöytävarausta.
Meat Districtin yksityiskohtia pähkinänkuoressa:
- Ravintolan pöydät, hyllyt, viinitelineet ja astialaatikot ovat porvoolaisen puutaiteilija Tebianin käsialaa.
- Raka Rå -astiasto on keramiikkataiteilija Leena Kouhian valmistama.
- Porvoolainen säveltäjä Viljami Mehto on suunnitellut ravintolan tunnelman ja musiikin.
- Sisustussuunnittelija Suvi-Maria Silvola on ravintolan sisustuksen taustalla. Silvola on suunnitellut myös ravintola SicaPellen sisustuksen.