Kuva: Henry’s Pub
Kuopion keskustassa vuodesta 1970 olohuoneen jatkeena ja paikallisena livemusiikin mekkana toiminut Henry’s Pub lopettaa toimintansa. Ensimmäiset vuosikymmenet tuoppeja nautittiin Henkassa lähinnä laulun ja seurustelun kyytipoikana. Muuton jälkeen vuonna 1989 pubin siirtyessä ilta- ja yöelämän palvelukseen tuli elävä musiikki olennaiseksi osaksi liikeideaa ja Henkasta tuli selkeästi musiikkipubi, jollaisena se on pysynyt aina tähän päivään asti. Henry’s Pub on aina tarjonnut myös paikallisille bändeille mahdollisuuden näyttää osaamistaan.
Henkan lavalta ovatkin maailman turuille ja toreille ponnistaneet esim. Tarot, Turmion Kätilöt, Verjnuarmu ja viimeisimpänä hard rock-yhtye Block Buster. Legendaarisella lavalla on nähty myös valtakunnallisia suuria nimiä, kuten esimerkiksi Neljä Ruusua, Eppu Normaali, Tehosekoitin ja J. Karjalainen.
Viimeisen naulan pubin arkkuun naulasivat koronan mukanaan tuomat rajoitukset, jotka ovat sekä vähentäneet rajusti ravintola-alan liikevaihtoa, että pysäyttäneet tapahtuma- ja keikka-alan lähes täysin.
Vararengasravintoloiden toimitusjohtaja Juho Rissasen sekä ravintolapäällikkö Emppu Paanasen mukaan epävarma nykytilanne on ollut ikävä niin henkilökunnalle, esiintyjille kuin asiakkaillekin:
”Henkka on keikkapaikkana suht pienikokoinen ja vaikeakulkuinen. Keikkatoiminnan harjoittaminen tiloissamme on ollut koronarajoitusten myötä mahdotonta jo yli vuoden ajan, mutta työtä ja kuluja aiheutuu silti merkittävä määrä. Viime vuosikymmeninä Henkan liikeidea on ollut vahvasti sidottuna livekeikkoihin ja nyt kun keikkoja ei ole saanut pitää – on pubikin ollut kiinni. Keikkatoiminta ei ole päätoimialaamme ja koronasta selvitäksemme katseet pitää nyt suunnata muualle, sillä tapahtumien ja keikkojen tulevaisuus selkeän exit-suunnitelman sekä alan toimijoille riittävien tukien puuttuessa näyttää vielä pitkään epävarmalta.”
Viime vuonna ensimmäistä kertaa tehdyn klubien ja konserttisalien yleisötutkimuksen – Venuebarometrin – tulokset osoittivat, että Henry’s pub on vastaajien mielestä ollut merkittävä keikkatoimija etenkin paikallisesti, mutta myös valtakunnallisesti. Vastausten perusteella kuopiolaiset musiikin suurkuluttajat suuntaavat askeleensa livemusiikin perässä useimmiten Henkkaan. Tuloksissa erottuivat edukseen myös etenkin pubin rento tunnelma ja uskolliset kävijät sukupolvesta toiseen.
Kiitos kuuluu teille: asiakkaille, esiintyjille, henkilökunnalle sekä yhteistyökumppaneille vuosien varrelta. Ilman teitä saaga ei olisi ollut näin pitkä. Erityiskiitos koronan keskellä kuuluu myös LiveFIN ry:lle, Tapahtumateollisuus ry:lle sekä KULTA ry:lle, jotka pitävät huolen siitä että soitto soi jatkossakin, vaikka yksi on joukosta poissa.
Henry’s pub Kuopio – Hyvä ätmös since 1970!
Ohjeita pääsylippurahojen palautukseen:
Peruuntuneiden keikkojen liput voi palauttaa halutessaan lipunmyyjälle. Tiketti tiedottaa ja ohjeistaa erikseen asiakkaansa. Henkasta / Bar Noususta ostettujen pääsylippujen palautuksista yhteys jenni.kulin@vrr.fi.