TOK käynnistää yt-neuvottelut Turussa Forumin Amarillossa, Rossossa sekä Coffee Housessa.
– Turun markkinatilanne ravintolaliiketoiminnan osalta on tällä hetkellä todella kilpailtu. Samaan aikaan yksityisen kulutuksen taantuma jatkuu. Lisäksi toimialaan kohdistuvat kustannukset ovat viime vuosina kasvaneet merkittävästi. Lopputuloksena on liiketoiminnan kannattavuuden merkittävä heikkeneminen Amarillon, Rosson ja Coffee Housen kohdalla. Nämä tekijät ovat vaikuttaneet siihen, että joudumme neuvottelemaan ravintolatarjontamme sopeuttamisesta kysyntätilanteeseen, toteaa TOK:n matkailu- ja ravitsemiskaupasta vastaava toimialajohtaja Mikko Eskelinen.
Ravintoloiden liiketoimintojen lopettaminen voi toteutuessaan johtaa korkeintaan 49 työsuhteen päättymiseen.
– Pyrimme tarjoamaan neuvottelun piirissä olevalle henkilöstölle ensisijaisesti muuta työtä TOK:n sisältä. Neuvottelut alkavat 13.10.2014 ja kestävät vähintään kuusi viikkoa. Mahdolliset henkilöstövaikutukset toteutuvat enintään puolen vuoden kuluessa neuvottelujen päättymisestä, Eskelinen sanoo.