TAMKin restonomiopiskelijoiden ViiksiViikot huipentuu ravintolapäivään

viiksiviikkojen-kuva

Tampereen ammattikorkeakoulun yhdeksän restonomiopiskelijaa tutustuu hostellimaailmaan toteuttamalla tamperelaisessa Dream Hostelissa jo perinteeksi tulleen projektin. Kahden viikon harjoittelujakson teemana on ViiksiViikot. Harjoittelu huipentuu lauantaina 15.11.2014 pidettävään ravintolapäivään.

Ravintolapäivässä opiskelijat valmistavat ja myyvät ViiksiViikko-teemaan liittyvää pikkupurtavaa. Idea tähän saatiin marraskuussa järjestettävästä vuosittaisesta Movember-tapahtumasta. Movember on maailmanlaajuinen tempaus, jolla kerätään varoja miesten terveyden edistämiseen ja lisätään sitä koskevaa tietoisuutta. Oppimisen lisäksi opiskelijat halusivat harjoittelujakson aikana tehdä myös hyvää, joten he keräävät ViiksiViikkojen aikana lahjoituksia Movember-säätiölle. Ravintolapäivän tuotot lahjoitetaan Movember-säätiölle.

Restonomiopiskelijoiden yhteistyö Dream Hostelin kanssa on jatkunut jo vuosia. Kahden viikon harjoittelujaksolla opiskelijat pääsevät näkemään mitä hostellimaailma pitää sisällään. Sen jälkeen on vuorossa seuranta, jossa katsotaan kuinka tehdyt suunnitelmat ovat toteutuneet, missä on onnistuttu ja missä asioissa olisi ollut parantamisen varaa. Harjoittelujakso alkaa ensi viikon maanantaina 3.11.2014.

Tervetuloa nauttimaan maukkaista myytävistä ja tutustumaan Dream Hosteliin!