Miko Helander Restamaxin linjajohtajaksi

cd6403cf-6d98-4c2d-a41b-fe23aae144d2-main_image

Ravintolayhtiö Restamax on nimittänyt linjajohtajaksi Miko Helanderin (s. 1979) vastaamaan Tampereen yökerhojen toiminnasta.

Helander siirtyy tehtäviinsä Restamaxin Union ja Bricks -yökerhojen ravintolapäällikön tehtävistä sekä yhtiön yökerhotoiminnan markkinointi- ja kehityspäällikön tehtävistä. Yhtiön palvelukseen Helander on tullut vuonna 2008, kun hän aloitti apulaisravintolapäällikkönä Love Hotel -yökerhossa.

– En ole tullut ravintola-alalle perinteisintä kautta, sillä taskustani löytyy automaatio- ja tuotantotalousinsinöörin paperit. Tein yökerhohommia kuitenkin jo koko opintojeni ajan ja huomasin pitäväni niistä enemmän ja enemmän. Työvuosia ravintolapäällikkönä on kertynyt esimerkiksi niin Love Hotellissa, Senssissä, Fat Ladyssa, Unionissa kuin Bricksissäkin. Lisäksi olen vastannut Restamaxin nuorisoyökerhojen markkinoinnista, opiskelijajärjestöyhteistyöstä ja opiskelutapahtumista. Ensimmäisen kerran esimieshommia minulle tarjottiin vajaa kymmenen vuotta sitten ja sillä tiellä ollaan, Helander kertoo historiastaan.

Helanderin vastuualueena on edelleen yökerhojen markkinoinnin kehittäminen sekä yhteistyösopimukset muun muassa opiskelijajärjestöjen kanssa. Uuden tehtävän myötä yhteistyösopimuskenttä tulee laajenemaan entisestään. Tuore linjajohtaja on tulosvastuussa ja hän raportoi suoraan konsernin johdolle.

– Helanderilla on pitkä historia yökerhotoiminnan operatiivisesta johtamisesta konsernissamme. Arvostamme hänen kokemustaan ja sitoutuneisuutta yhtiöömme, ja lähdemme ilolla kehittämään yhteistyössä hänen kanssaan yökerhojemme tulevaisuutta, toteaa toimitusjohtaja Markku Virtanen.

– Olen otettu, että olen päässyt etenemään Restamaxin palveluksessa ja että yhtiön johto luottaa osaamiseeni. Aion jatkaa nykyisten yökerhokonseptien menestyksekästä toimintaa sekä kehittää sitä reagoimalla tämän päivän kuluttajien toiveisiin, Helander tähdentää.

Helander aloittaa uudessa tehtävässään 1.12.2014.

Related Posts